Hiukkavaaraa

 

Hiukkavaaraa-näyttely Oulun Taidemuseossa
18.6.2016–8.1.2017

Kuuden kilometrin päässä Oulun keskustasta sijaitseva Hiukkavaaran kasarmialue on nykyisin yksi Suomen suurimmista luovan toiminnan keskittymistä, vaikkei miljöön hieman nukkavieru ilme sitä heti paljastakaan. Varusmieskoulutuksen lakattua 1998 kasarmialueelta vapautui tiloja kymmenille kuvataiteilijoille, sadoille bändeille ja monenlaiselle harrastus- ja yritystoiminnalle. Erilaisten yleisötapahtumien myötä kaupunkilaiset ovat löytäneet yhteisön ainutlaatuisuuden. Syksyllä 2015 Hiukkavaaraan pikamajoitettiin myös turvapaikanhakijoita.

Kutsunäyttelyn 12 kuvataiteilijaa tarjoavat kiinnostavia poimintoja uusimmasta tuotannostaan esille Oulun Taidemuseoon kuluvan vuoden ajaksi aina vuodenvaihteeseen saakka. Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat ovat: Anni Arffman, Mary Jane Gregory, Jari Huhta, Helena Kaikkonen, Minna Kangasmaa, Tuomo Kangasmaa, Heidi Kesti, Leevi Lehtinen, Daniel Nagy, Päivi Pussila, Kari Södö, ja Kirsi Tervo. Edellämainituista lähes kaikki ovat Oulun Taiteilijaseuran jäseniä.

 

http://www.ouka.fi/oulu/taidemuseo/tamanhetkiset-nayttelyt