Kaarina Kuusisto-Lukkari, Urho Kähkönen, Liisa Linkola: Matkoja Makrosta Mikroon

 

Matkoja Makrosta Mikroon on kolmen kainuulaisen taiteilijan yhteisnäyttely. Näyttelyn nimi kuvastaa Kuusisto-Lukkarin, Kähkösen ja Linkolan taiteellisen työskentelyn moninaisuutta. Jokainen heistä kuvaa teoksissaan niin isoja, kuin pieniä asioita. Pienistä osista muodostuu isoja kokonaisuuksia, joista taas saattaa ottaa pienen osan, ja suurentaa sen kokonaan omaksi taideteoksekseen.

Kaarina Kuusisto-Lukkari

”Olen taiteilijana levoton sielu.  Ramppaan eri materiaalien, tekniikoiden ja aiheiden välillä täysin mutu-mentaliteetilla. Teen löytöjä ja kokeilen toimivatko ne. Joskus toimivat, joskus eivät, mutta aina opin jotain uutta.”

Urho Kähkönen

”Minun matkani on paluu omaan lapsuuteeni. Sadut olivat paikoitellen ahdistavan lapsuuteni eskapismia. Luin Tuhannen ja yhden yön satuja, ja hartain toiveeni oli lentää lentävällä matolla jonnekin kauas. Satujen innoittama aloin piirtää ja maalata. Pian tajusin, että maalaaminen oli lentävä mattoni. ”Ecce Homo”-sarja on maalattu marraskuussa Etelä-Espanjan Andalusiassa. Sen lähtökohtana on ihmisen kuvitteellinen anatomia. Eräänlaisena matkapäiväkirjana se puoltaa paikkansa matka-aiheisessa näyttelyssä.”

Liisa Linkola

”Olen kiinnostunut värin ja valon vuorovaikutuksesta.  Viime aikoina minua on kiinnostanut erityisesti vastavalotilanne, eli miten voimakas takaa tuleva valo ikään kuin mehevöittää varjoon jäävien esineiden värin. Kaikkien nyt esillä olevien maalausteni yhteisenä nimenä voisi olla Vastavalossa.  Aiheekseni on valikoitunut työhuoneeni ikkunan edessä, siis vastavalotilanteessa olevalla pöydällä lojuvat, vapaasti eri muodostelmiin ryhmittäytyvä esineet: pullot, sipulit, granaattiomenat, kurpitsa, päärynä, kupit ja kirjat.  Kaikissa maalauksissani olen käyttänyt pelkästään öljyvärejä, ja maalausten pohjana on pellavakangas ja puoliöljypreparaatti.

 

”Täällä taas. Edellisestä esiintymisestämme Galleria 5:ssa on vierähtänyt jo yli kaksi vuotta. Olemme kainuulaisia taiteilijoita joita yhdistää vuosien keskinäinen tuttavuus. Uusimpia töitämme on ilo tuoda oululaisen taideyleisön nähtäville.”