Lastulevyhyppääjä 2 - pöljänpojan maalauksia

Hukkanen, Jussi

KUVASSA: Jussi Hukkanen, "Isä ja joutsen" sekatekniikka OSB -levylle,80 x 60 cm.

Oulun Kaupunginteatterin lämpiön yläparvella nähtävillä Jussi Hukkasen teoksia 9.2. alkaen, aina 6.3.2016 saakka. Näyttely kantaa nimeä ”Lastulevyhyppääjä 2 -pöljänpojan maalauksia”. Näyttely perustuu Pöljänpojan vakuutus -nimisen monologin tekstiin ja on myös osana Jussi Hukkasen suunnittelemaa lavastusta projisoidussa muodossa. (Lisätietoa Pöljänpojan vakuutuksesta löytyy: http://teatteri.ouka.fi/ohjelmisto/nyt-ohjelmistossa/p%C3%B6lj%C3%A4npojan-vakuutus ) Näyttelyn teokset ovat toteutettu sekatekniikoita käyttäen OSB-levylle. Avajaisia vietetään tiistaina 9.2.2016.

 

Jussi Hukkanen on oululainen kuvataiteilija. Hänen taiteensa keskittyy etupäässä ihmisen kuvaamiseen, perinteisistä realistisista muotokuvista kokeellisiin esityksiin sekä aiheissa että tekniikoissa. Toteutustavat ovat moninaiset, koska hän tutkii eri materiaaleja ja tekniikoita. Esimerkkejä tekniikoista ovat mm. musteet, -pastelli, -öljyväri, -alkydi, -akryyli -akvarellivärit ja niiden sekatekniikat. Maalaamisen, sarjakuvien ja kuvittamisen ohessa Hukkanen työskentelee lavastemestarina Oulun Kaupunginteatterissa. Hukkanen on Oulun Taiteilijaseura -63 ry:n ja Grafia ry:n jäsen.

Näyttely on toteutettu yhteistyössä Oulun Kaupunginteatterin ja Oulun Taiteilijaseura -63 ry:n kanssa.

Huom! Teokset on nähtävissä Oulun Kaupunginteatterin aukioloaikoina, tarkista aukioloajat Oulun Kaupunginteatterin sivuilta.

 

Yhteystiedot | Jussi Hukkanen |

+358 40 5945242 | hukkanen.jussi [ät] gmail.com