Oulun Taiteilijaseura -63 ry:n vuosinäyttely "Siksi"

Oulun taiteilijaseuran vuosinäyttely 6.8.-30.8.2014.

Siksi

Kun jäniksen turkin väri muuttuu valkoisesta ruskeaksi talven vaihtuessa kevääksi, kysyykö jänis, miksi? Jos joku sitä jänikseltä kysyisi, se varmaan vastaisi: siksi.

 

Jos Matti Mikkolalta kysyttäisiin, miksi hän on esittänyt taidettaan sitten debyyttinsä vuonna 1954 ja tuo nyt, kuusikymmentä vuotta myöhemmin, uusia, keväällä 2014 valmistuneita öljymaalauksiaan Oulun taiteilijaseuran vuosinäyttelyyn, ehkä hän vastaisi samalla tavalla kuin jänis: siksi.

 

Kun oululaiset alkoivat 1870-luvulla kerätä rahaa pystyttääkseen patsaan kaupungin suurelle pojalle Frans Mikael Franzénille, ajattelivatko he kaupunkinsa brändiä ja sitä, että tänne saataisiin matkailijoita, kun aikoinaan rautatie Ouluun saataisiin? Ehkä he ajattelivat sitäkin, mutta luulen että silloinkin oululaiset olivat niin fiksuja, että vastasivat niille, jotka kysyivät että miksi kaupunkiin pitäisi muka patsas saada: siksi.

Olen käsittänyt, että sana siksi, joka on Oulun taiteilijaseuran vuosinäyttelyn tämänvuotinen otsikko, tarkoittaa vanhaa kysymystä taiteen pyyteettömyydestä. Sana luovuus ja luominen viittaa alun perin juuri siihen prosessiin, jolla eläin vaihtaa turkkinsa väriä, luo nahkansa, muuttaa ulkoasuaan. Saksalaisen romantiikan filosofian mukaan kyse on  ohjelman kaltaisesta toteutumisesta, vaivattomuudesta ja muutoksesta jolla ei ole muuta intressiä kuin toimiminen luonnon myötä.

Onko oikein nähdä taiteessa välinearvoa, instrumentalisoida sitä? Taiteeseen voi liittyä kaupankäyntiä, matkailua, viihdettä, politiikkaa ja voimaannuttamista. Mutta onko hyppy lisäarvon tavoitteluun liian houkutteleva? Unohdammeko liian helposti, että taidetta voi arvioida ja arvostaa myös taiteena? Eikö hyödyn intressi ole alhainen intressi ainakin taiteesta puhuessa?

Toivon, että tämä näyttely muistuttaa siitä, että taiteella on oma oikeutuksensa, paikkansa ja syynsä. Olkoon tämä näyttely olemassa taiteen vuoksi, pelkästään siksi.

Jyrytyksestä

Kiinnitin huomiota – tosin en johdonmukaisesti – teosten valmistumisvuosiin, koska mielestäni vuosinäyttelyssä pitäisi olla esillä pääasiassa uusinta tai viime aikoina syntynyttä taidetta. Abstrakti maalaustaide kukoistaa, ainakin tämänkertaisen vuosinäyttelyn tarjonnan suurinta osuutta voisi kutsua maalaukselliseksi tai abstraktiksi ekspressionismiksi. Moninaisuus on kuitenkin läsnä.

Oulun taiteilijaseuran vuosinäyttelyyn ehdotti 31 taiteilijaa 84 teosta tai teoskokonaisuutta. Valituksi tuli 33 teosta 28 taiteilijalta.

Tarjotuista töistä reilusti yli puolet oli maalauksia. Joukossa oli vähän valokuvia ja veistoksia, eikä ollenkaan videoita. Kaikki eivät mahtuneet mukaan ja yksi syy siihen on rajalliset tilat.

Helsingissä 3.7. 2014

Heikki Kastemaa